keskiviikko 24. elokuuta 2011

Maailmanhalausvauhtia hidastettava

Tottakai kansainvälisyys on tärkeä ja hieno juttu mutta kuinka paljon läntisen pallonpuoliskomme ongelmat johtuvat juuri liian nopeasta globalisaatiosta jonka johdosta työpaikkamme valuvat sinne halvemman hintatason maihin.
Mielestäni Euroopan velkaantuminen, nuorten suurtyöttömyys ja levottomuudet johtuvat siis ainakin osittain nykyisestä avautumispolitiikasta, ei tule verotuloja jos tehtaat muuttavat pois ja jäljelle jääneet työt, mitä ei voida pois viedä, tehdään ulkomaisella harmaalla työvoimalla.
Julkisen puolen työntekijöille voi lähinnä yksityispuolta koskevan ongelman ymmärtäminen olla vaikeata mutta kyllä se sinnekin viiveellä kolahtaa. Kauan ei Suomi pysty enään 10 miljardia euroa vuositasolla lainaamaan.
Globalisaatiovauhtia tulisikin hiljentää ja lähteä siltä pohjalta jossa yhteiskunnan arvot ja kansalaisten luottamus oikeudenmukaisuuteen eivät rapautuisi.
Pitäisi ensisijaisesti katsoa mikä on nyt maamme etu.
Kansainvälisyys on voinut olla yksi menestystekijämme mutta uskoisin isona osana saadulle hyvinvoinnillemme olleen myös kykymme tehdä aikaan sopivia yhteiskuntasopimuksia. Globalisaatiovauhti rikkoo tällä hetkellä tätä yhteen hiileen puhaltamisen perinnettä.
 
Ei vauhdin hiljentämisen tarvitsisi olla mitään rajojen sulkemista vaan tutkiskelua mikä aidosti tuottaisi Suomelle paremman tulevaisuuden. Suomalaisen teollisuuden vienninedistäminen on toki tarpeellista mutta kuinka suomalaista se enään on jos tuotanto ja työpaikat ovat jo rajojemme ulkopuolella. Ehkä valtiovallan tulisi verorahoin edistää vain Suomessa tuotantoa harrastavien yritysten vientiponnisteluja.
Jonkunasteinen protektionismi maailman turuilla on ihan tervettä etujemme suojelua, sitä harrastetaan kiivaasti maataloutemme ja laivanrakennuksen osalta niin miksei siten myös muiden alojemme osalta edes sen vertaa että kotimainen lainsäädäntö täyttyisi. Valitettavasti luin juuri että hallituksen lupauksista huolimatta ei harmaan talouden tutkintaa ole budjettiehdotuksessa annettu lisää varoja.

Terveisin pölhöpopulisti Jotu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti