torstai 11. elokuuta 2011

Uuden Suomen tarina lopussa taas?

Uusi Suomi perinteikäs porvarillinen lehti jonka nimioikeudet Niklas Herlin osti ja perusti samannimisen nettilehden.

Entinen Uusi Suomi oli päivittäin ilmestyvä täysiverinen päivälehti jossa oli porvarillisesta näkökulmasta kaikki se mikä oli myös Helsingin Sanomissa, oli urheilut, politiikat ja kaikki mitä nyt päivälehteen kuuluu.

Nykyinen Herlinin Uusi Suomi on vain netissä ilmestyvä ilman fyysistä lehteä oleva brändi, samaa vanhan usarin kanssa on lähinnä ainoastaan vain nimi.

Nykyinen Usari keskittyy lähinnä jatkolevittämään muitten tekemiä uutisia, omaa toimituksellista aineistoa saavat parin kolmen jutun verran päivässä. Suosituin osio nyky Uudessa Suomessa onkin puheenvuoropalsta mihin myös päätoimittaja linjaa lehden linjaa  (viime viikolla oli nakkeja ja rannskalaisia iltagrillissä tai jotain sinnepäin Huuskon pääkirjoitus) ja eri toimittajat pitävät muun muuassa "vitsikilpailua". Toimituksellinen taso onkin vajonnut kovin kovin alas.

Norjan massamurhan jälkeisessä joukkopsykoosissa Huusko alkoi myös siistimään puheenvuoropalstaa , allekirjoittanutkin sai ikubannit ilman mitään varoitusta.

Se nyt on kumminkin niin kun sosiaalisesta mediasta leikataan särmät pois niin se muodostuu samalla kovin tylsäksi, ketä helvetissä jaksaa kiinnostaa pelkkien punavihreiden keskinäinen hoosiannan ulvominen toistensa kirjoituksille. Nyt on selvästi  alkanut myös puheenvuoropalstan suosion hiipuminen, itse en juurikaan sieltä enään mielenkiintoista luettavaa löydä. Eihän sielä edes politikoot juuri vaalien välillä näytä viihtyvän.

Lehden ongelmat ovat selvästi myös mainostajien tiedossa, vuosisopimuksella mainostavan Hypon lisäksi ei Uudessa Suomessa enään mainostajat ole viihtyneet, siinä kun muut nettimediat keräävät sivuilleen useita  isompia ja pienempiä mainostajia on Uuden Suomen sivut tyhjiä.

Itse pidin Uudessa Suomessa viime vuonna mainosta viikon verran maahantuomilleni savustusgrilleille kun Huusko julkisesti kehui sivuilla käyvän yli 200 000 kävijää viikossa, no napsautuksia tuli tuotteen nettisivuille vain muutama sata Usarin kautta tänä aikana ja mainoksen hinta oli kumminkin liki 2000 euroa. Palvelu oli kumminkin ihan hyvää ja auttoivat mainoksen editoimisessakin, mutta nettimainokset eivät vain kiinnosta yleisöä.

Ihmettelin asiaa eräälle ystävälleni joka työskentelee mainostoimistossa, niin hän kysyi että klikkaatko itse koskaan niitä mainoksia mitä siellä välkkyy. Niinpä, empä juuri.

Nyt on Herlini tehnyt jo Usarin ja Teoksen kanssa kumulatiivista tappiota 4,4 miljoonaa, hinnan on pakko olla kova myös kaverille joka niin mielellään haluaisi olla teollisuusmiehen sijasta kulttuurivaikuttaja. Mutta jos tästä lama tulee niin loppuvat rahavirrat konepajateollisuudesta Usarin ylläpitämiseen, taitaa se olla silloin liian kallis harrastus jopa Herlinille.

3 kommenttia:

  1. Huusko on ollut omituisena Puheenvuoron puolella jo ainakin puolitoista viikkoa. Jotenkin hyökkäävä ja kärttyinen. Jotkut sieltä lentävät kuin leppäkeihäät ilman varoituksia, mutta sitten muutamaan blogiin istahtaneet pari ahdisteluun ja kiusaamiseen kaiken aikansa käyttävää tyyppiä saavat valituksista huolimatta jatkaa.

    Tänään kyllästyi Reijo Tossavainen ja ilmoitti lopettavansa. Hyvät kirjoittajat häviävät kuka minnekin, eikä Huusko tee mitään asialle.

    Sääli Usaria, sillä se on ollut hyvä idea ja toiminutkin hyvin, kunnes viime aikoina ...

    VastaaPoista
  2. Kiinnostavaa kuultavaa, tai siis luettavaa. Pitää kait mennä takaisin sinne kommentoimaan, kun siellä alkaa olla pula meistä v-mäisistä miehistä.

    VastaaPoista
  3. Tänään kuulin Suomen pääministerin suusta hämmästyttävän lauseparren : "sisäpoliittisista syistä emme voi". Keski- ikäinen suomalainen on kuullut miljoonia kertoja "ulkopoliittisista syistä", mutta ei milloinkaan tuota edellistä. "Sisäpoliittisista syistä" tarkoittaa ainakin tässä Kreikka- tukiaisissa kansan tahdon kunnioittamista. Siis perussuomalaisten kannatuksen kasvun pelkoa, jos taas tehtäisiin juuri päinvastoin kuin on luvattu. Suomen hallituksen on nyt ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin pakko ottaa kansan mielipide huomioon, elämme historiallisia aikoja. Voimme tunisialaisten ja libyalaisten kanssa juhlia uutta auringonnousua!

    VastaaPoista